Sudenmorsian
Benjamin Buss
Me käymme yössä läpi valjun auringon,
kun kuuhut kumma kuollut on.
Ei käsin tunnu pimeys niin tummalta,
jos kosken aamun kastetta.
On aivan yksin,
kuin odottaisi aamuaan,
yön elää aina uudestaan.
Kadonneet aikain aavojen alle,
hävinneet, kaste taipuu kuuralle.
Katoan aikain aavojen alle,
eivät sinne päädy hiutaleet.
On aika tullut suden nuolla haavojaan,
sen morsian ei ajassaan
voi löytää unta, jonka kuuhut tiennyt on,
kun kesäyö on auringon.
Yö nyt hellä,
se kaataa heikon hauraana,
ja jatkaa päivän paikalla.
Kadonneet aikain aavojen alle,
hävinneet, kaste taipuu kuuralle.
Katoan aikain aavojen alle,
eivät sinne päädy hiutaleet.
Kadonneet aikain aavojen alle,
hävinneet, kaste taipuu kuuralle.
Katoan aikain aavojen alle,
eivät sinne päädy hiutaleet.
