Juuret

Musta marja kankahalla, vaiti varvikot.
Tehty touot, mutta halla vaatii valjuna.
Risteykseen meijerin minä sinut saatoin:
”mene halki metsikön, ei kukaan kujilla valvo.”

Ohjaan oudoille oville ison joen rantaan.
Siellä kaikuva ilosi, se kuin laineilla ui.

Vaan autereesta valkenee päivän huoma.
Suo harmaa kuristaa juurten kuoret,
painosta murtuu murheet nuoret.
Kunnes kulkevan kuuran tuoja päivän päättää.
Kadoksiin saakka aina käyden, ikuisten purjein alle jää.

Korret tielle taipuu, äänetön on yö.
Eivät rattaidenkaan pyörät kulje kivillä.
Itse äärettömän seuraan jäävät jäljetkin.
Seisahtuu aika, kun juuret vaihtuu hiuksiin Kyllikin.

Ohjaan oudoille oville ison joen rantaan.
Siellä kaikuva ilosi, se kuin laineilla ui.

Vaan autereesta valkenee päivän huoma.
Suo harmaa kuristaa juurten kuoret,
painosta murtuu murheet nuoret.
Kunnes kulkevan kuuran tuoja päivän päättää paikalleen.

Kasvaa kanerva tuo, kivikon kantaa harteillaan.
Varjoon kastajan suo, hetteisiin haavat maatumaan.
Kulkee kolmena yö, matkasta maata painollaan.
Kaivaa kaivajan työ, puutua puuksi juuristaan.