He istuivat puiston penkillä

He istuivat yhdessä puistonpenkillä
Katsoen kaunista lokakuun väreissä kylpevää
Iltaa viileää ja he keskustelivat jostain
Hänen poskelleen valui kyynel
Menin lähemmäksi jotta kuulisin
Olen odottanut niin kauan
Olen ollut niin eksyksissä
Kuin loputon suo, jonka läpi ajelehdin
Hän sanoi olen aina surullinen
Toiselle kuulun mutta sinua aattelen
Olen aina surullinen
Nyt he istuivat yhdessä puistonpenkillä
Vuosikausia toinen toistansa turhaan
Olivat he etsineet
He olivat kohdanneet sattumalta
Hän oli tuntenut kun jalkojen alta
Katosi maa eikä mikään palaisi ennalleen
Hän sanoi olen aina surullinen
Toiselle kuulun mutta sinua aattelen
Olen aina surullinen he istuivat yhdessä
Puistonpenkillä katsoen kaunista
Lokakuun väreissä kylpevää iltaa viileää
Olen aina surullinen
Toiselle kuulun mutta sua aattelen
Olen aina surullinen olen aina surullinen
Olen aina surullinen